Maija Vilkkumaan Ei:n puhuja

Maija Vilkkumaa ilmaisee kappaleellaan Ei teini-iän ongelmia kotona. Vuonna 2003 kirjoitettu teos muodostuu kahdeksasta säkeistöstä. Laulun sanat tulkittavana lyriikkana ovat tavalliset: ongelmia, jotka paisuvat laukeamispisteeseensä.
          Ensimmäisen säkeistön puhuja on erilainen kuin suurimmassa osassa muista säkeistöissä. Se puhuu lyyrisenä minänä, kertoen sanoillaan olevansa vielä nuori, todennäkisesti lapsi. Säkeet "Onnen keiju/ole hyvä ja lennä/hyvä ja lennä/ Tee sun taiat" kuvastavat puhujan lapsenmielistä ajattelua, josta voi vetää johtopäätksen: lyyrinen minä on lapsi.
          Kaksi seuraavaa säkeistöä ovat vielä lyyrisen minän puhumia. Puhuja kertoo kuinka äiti ei päästä häntä muiden mukana kesän rientoihin, "Mä haluaisin kun jokainen muu menee/on meri lämmin ja hiekka kuumenee" kuvastaa kesäistä rantaa, jonne puhuja haluaisi muiden ikätovereidensa kanssa. Äiti ei kuitenkaan päästä lastaan muiden mukaan, vaan vetoaa lapsen omaan turvallisuuteen säkeissä "mä tiedän äidil on minusta huoli/mutta kurjaa on jos ulkopuoliseksi jää".
          Kolmas säkeistö, joka on kappaleen toistuva kertosäkeistö on viimeinen lyyrisen minän puhuma säe, poislukien toistot -- "mä sanon viimeisen sanani ja se on: ei". Tämä lausahdus voisi tosin olla myös äidin sanoma. "Ja äidin silmät on sumeat jo/hän sanoo maailma on vaarojen karikko/se sama maailma siskosi vei/mä sanon viimeisen sanani ja se on ei" viittaa äidin ongelmiin ymmärtää lastaan ja tämän tarpeitaan, kuten vanhemmat eivät yleensä ymmärräkään lastensa haluja tai tarpeita.
          Kolmen ensimmäisen säkeistö jälkeen puhujasta tulee kaikkitietävä runon puhuja. Se kertoo tilanteen etenemisestä, kuinka äiti menee liiallisuuksiin -- "tytär riuhtoo lukkoo mut se ei aukee" -- eikä ymmärrä tytärtään -- "ei se ei aukee". Lapsi, tytär, on kotona äitinsä kanssa. Koti on "raukee" ja äiti on "raukee" - tytär tylsistyy kotiin ja äidistäkään ei ole iloa lapselleen. Tässä kohtaa säkeistön sanoma luo säkeenylityksenomaisen linkin säkeistöjen välille jatkamalla ikävän kuvailemista "Mikään ei tätä ikävää poista" ja tyttären kasvamista äitinsä kourissa "hän on kohta jo kuusitoista/ja hän tietää ettei taiat auta" sekä tämän epätoivon kasvamista räjähdyspisteeseen "hän huutaa: päästä mut ulos jumalauta". Tilanteen muuttumattomuutta tyttärelle korostaa toisinto kolmannesta säkeistöstä.
          Seuraavassa säkeistössä tilanne on kehittynyt tulevaisuuteen -- "ja yönä erään heinäkuun"  -- ja tytär ryhtyy toimiin tilanteensa parantamiseksi karkaamalla -- "tytär herää pukeutuu/ikkunasta lähtee maailman pauhuun". Äiti "nukahtaa ja herää pian kauhuun/ja hän huutaa/tytärtään huutaa" ja kärsii. Tytär on lähdöllään tai tarkoituksella aiheuttanut äidille kauhua. Äidin sanoma -- "se sama maailma siskosi vei" -- toteutui tämän oman toimintansa tähden. Runon puhuja on siis alussa nuori tytär, joka kärsii kotona. Hänen isosiskonsa on jo lähtenyt kotoa ja jättänyt siskolle kuvan, että kotiin ei kannata jäädä - hän on kuitenkin lapsi eikä voi jättää kotiaan. Ensimmäisten säkeistöjen jälkeen puhujasta tulee kaikkitietävä, runon puhuja. Asennonvaihdos toimii kuin osoittamaan tyttären kahleita - hän ei kykene kertomaan tilanteestaan.
          Puhuja siis on lyyrinen minä vain yhdeksässä säkeessä, joista kaksi on toistettuna kertosäkeistössä. Lopun puhumisen hoitaa kaikkitietävä runon puhuja, joka käsittelee asiaa äidin ja tyttären yläpuolelta, keskittyen tyttären toimiin jättäen kuvan, että äiti ei tee mitään. Puhujia on siis kaksi ja ne ovat lyyrinen minä ja runon puhuja.